Tuollaisen koiran kanssa on mukavaa reissata. Näyttelypaikalla Soli rauhassa tarkasteli ympäröivää hälinää ja pani maaten, kun näköpiirissä ei ollut mitään kiinnostavaa. Ei hilseilyä, ei läähättämistä, ei pyörimistä ympäriinsä. Ihana pikku tyttö!

Älkää käsittäkö väärin, tämä ei ole vuodatusta mistään itse kokemastani vääryydestä. Sen verran on jo vuosia takana koiraharrastuksen parissa, että jutut voi huoletta suodattaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ilman että cortexiin jää pysyviä vaurioita. Minua ei kiinnosta kuin lievällä tasolla, mitä minusta puhutaan. Senkun vaan lätisette, ei vaikuta Rotikkamäen toimintaan. Lähinnä olen pahastunut sellaisten ihmisten puolesta, jotka ovat vasta hiljan astuneet rottweilerharrastuksen pariin ja koittavat rämpiä eteenpäin mielipiteiden vyöryssä. Ja myös kaikkien uusien kasvattajien puolesta, joihin toki itsekin lukeudun. Millaisen vastaanoton haluamme antaa uudelle harrastajalle? Katsommeko ensin, minkä kennelin koiraa tämä ihminen ohjaa? Vai autammeko eteenpäin varauksetta, karvoihin katsomatta? Arvostelemmeko noviisien jalostusvalintoja vai autammeko heitä omalla tiedollamme ottamaan huomion kaiken mahdollisen? Ja mikä tärkeintä: ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa esille, mikä on oma reaktiomme: vahingonilo vai pyyteetön auttamisen halu?

Tähän väliin täytyy kiittää omasta puolestani vanhempia ja kokeneempia kasvattajia, joilta olen itse saanut apua sitä pyytäessä. Välttämättä tällainen nurjan kiero toiminta ei leimaa itse kasvattajia, vaikka kyllähän varmasti hekin toistensa valintoja joskus ihmettelevät. Ehkäpä jokainen kasvattaja on jo ensimmäistä pentuetta suunnitellessaan niin syvässä suossa, että sitä äkkiä nöyrtyy ymmärtämään myös muiden tekemiä jalostusvalintoja, vaikka ne eivät välttämättä omien katsantokantojen kanssa yksiin sopisikaan. Omalta kohdaltani voin sanoa tämän ilmiön toteutuneen. Kun on uhrannut paljon aikaa pentueen suunnitteluun ja taustojen tutkimiseen ja sitten kun tulee vastaan ikäviä yllätyksiä, niin kyllähän se nöyräksi tekee. Puhun tässä nyt rakkaiden Valonlasten silmälausunnoista, joissa kolmella koiralla todettiin silmissään posterior polaarinen katarakta. Asia, jota en osannut pelätä ja ennakoida. Mutta asia, josta voin oppia tulevaisuutta varten. Ja oman kokemuksen myötä sitä on alkanut ymmärtää laajemmin myös muiden tekemiä valintoja ja perusteita niiden takana. Joskus uuden ja paremman etsiminen ja tuottaminen vaatii myös paljon kompastelua ja kantapään kautta oppimista.

Haluan myös kiittää muutamaa entistä seuraani, joissa olen aloitellut tai hyvällä draivilla jatkanut koiraharrastusten parissa. Näitä hyvän mielen yhdistyksiä, joihin jokainen harrastamisesta innostunut on tervetullut rotuun tai koiran alkuperään katsomatta, ovat Hämeenlinnan kennelkerho, Hämeen hakukoirat ja Etelä-Hämeen Rottweilerkerho. Kunpa vielä joskus löytäisin samanlaisen treeniporukan, jossa koirakoita autetaan taustoista tai tavoitteista huolimatta, se olisi arvokasta!

Täydellistä ei ole, toiset vain osaavat esittää itsestään paremmin hyviä puolia. Ja ei siinä ole mitään väärää, kun se ei tapahdu muita alas painamalla. Sama koskee kaikkea toimintaa koiraharrastuksenkin parissa. On mukavampaa iloita yhdessä onnistumisista ja miettiä keinoja epäonnistumisten välttämiseksi, kuin pyöriä katkerana omassa nurkassaan ja ihmetellä, kuinka maailma on paha ja ruma. Arvostan, jos asioista tullaan ja mennään puhumaan suoraan ja niistä otetaan selvää.

Jälkiviisaus on helppoa ja vielä helpompaa on yleistäminen. Mutta kaikkein helpointa on arvostelu vierestä. Tähän loppuun pari sanontaa:

”Tee itse paremmin!”

-tuntematon-

”Sivusta katsojan on aina helppoa kertoa tekijälle, miten asia olisi pitänyt tehdä oikein”

-allekirjoittanut-

Osa pennunkyselijöistä on vielä tapaamatta ja yhden uroksen osalta on koti vielä kysymysmerkki. Muutamia ajatuksia minulla jo on, mutta jos luulet pystyvän tarjoamaan pennulle aktiivisen ja harrastavan kodin, älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jo hyvissä ajoin lauantaina Luna alkoi osoittamaan merkkejä synnytyksen käynnistymisestä. Myös lämmöt laskivat hieman alle 37:n, joten seuraava yö meni vain odotellessa, petaillessa ja läähätellessä. Odotin pentujen syntyvän sunnuntai-aamusta, mutta Luna antoikin odottaa kauemmin. Soitin jo eläinlääkärillekin, että onko näin pitkä avautumisvaihe normaalia, mutta sain vain ohjeeksi odottaa.

Pelkäsin Lunan olevan jo todella väsynyt, sillä se läähätteli raskaasti yli vuorokauden ajan eikä nukkunut tuona aikana hetkeäkään, vaan pyysi jatkuvasti ulos ja petasi pentulaatikossa. Hieman se onneksi suostui juomaan.

Sunnuntai-iltana noin viiden aikaan alkoi sitten tapahtumaan. Supistukset eivät kauaa kestäneet, kun ensimmäinen pentu jo puski maailmaan. Se oli väärässä asennossa ja juuttunut kiinni, joten jouduin hieman auttamaan sen ulos saamisessa. Luna ryhtyi pennun synnyttyä heti toimenpiteisiin sen vapauttamiseksi sikiökalvoista ja napanuorasta.

Seuraavaa pentua jouduttiinkin sitten odottamaan noin tunnin verran. Se syntyi itsestään ja muutenkin tämä vaihe sujui hyvin. Ja taas tunti ennen seuraavaa, joka olikin kuollut tyttö. Heti perään muutaman minuutin väliajalla syntyi kolmas poika, hieman yllättäen. Tämän jälkeen taas tunnin tauko, jonka jälkeen syntyi ensimmäinen elävä tyttöpentu. Kyllä tuli itsellekin huojentunut olo, että edes yksi tyttö saatiin!

Luna lähti tässä vaiheessa isännän kanssa käväisemään ulkona tarpeillaan. Kuulin sisälle asti isänään karjaisun ja juoksin vastaan pihalle. Hankeen oli syntynyt pentu! Tämä tuli vain joitain minuutteja edellisen perään, joten nyt oli syntynyt kaksi tällaista paria hyvin lähekkäisin väliajoin.

Viimeiset kolme pentua tulivatkin puolen tunnin välein, joten lisää yllätyksiä ei tullut. Oli suuri riemu saada maailmaan vielä kaksi tyttöä lisää! Luulenpa facebookissa tilannetta seuraavien ihmisten olleen todella jännityksen alla, koska tyttöpentuja on kyselty nyt paljon.

Heti viimeisen pennun synnyttyä Luna rauhoittui imettämään pentujaan. Luna oli ollut koko synnytyksen niin levoton, ettei imettäminen tullut kuuloonkaan, joten olin antanut pennuille vastiketta jo ennen tätä.

Seuraava vuorokausi menikin sitten valvoessa ja tarkkaillessa sekä pentujen että emän vointia. Luna hoitaa pentujaan antaumuksella ja se tuskin suostuu poistumaan pentulaatikosta. Tänään vein sen pidemmälle lenkille ja kaikesta näki, että koira nautti saadessaan pienen jaloittelutauon.

Pennut ovat pontevia ja energisiä, jonkun verran kokoeroja on. Maitoa tulee suihkuten ja se näkyy myös pentujen painonkehityksessä suotuisana. Tosin ensimmäiset vuorokaudet jouduttiin maidontuloa hieman odottelemaan ja annoinkin pennuille lisäruokintaa vastikkeen muodossa.

Nyt on valtakunnassa kaikki hyvin ja seuraavat seitsemän viikkoa kuluu pentujen kehitystä seuratessa.

Soli ei oikein ymmärrä Lunassa tapahtunutta muutosta. Se tahtoisi leikkiä äitinsä kanssa kuten aina ennenkin, oikein kunnon riehupaineja. Se myös haistelee Lunaa vähän väliä, taitaa mammakoirasta erittyä tiineyden hajuja.

Lunan pentuhuone on nyt laitettu valmiiksi ja muutin sinne Lunan seuraksi eilen. Huoneessa on sänky ja pentulaatikko, pentujen kasvettua ne saavat huoneen kokonaan itselleen. Suunnittelin nukkua huoneessa Lunan kanssa nyt seuraavat viikot, jotta koira tottuisi omaan rauhaisaan paikkaan ja tekisi sinne mielellään pesää.

Meillä on ylihuomenna röntgen, jossa selviää toivon mukaan tarkka lukumäärä. Se pysyy kuitenkin vielä synnytykseen asti salaisuutena erään viinipullovedon takia.

Pentukyselyitä on tullut hurjat määrät ja tämän takia olen kaikille laittanut sähköpostilla jo syksyllä kirjoittamani esittelyn pentueen vanhemmista. Helpompaa näin, kun ei tarvitse jokaiselle kirjoitella samoja pohdintoja useaan kertaan. Jutut jatkukoon sitten puhelimitse, keiden kanssa olen sopinut "harkita asiaa". Olen huomannut, että puutteistaan ja ajoittaisesta ärsyttävyydestään huolimatta facebook on todella kätevä tapa tiedottaa ihmisiä ja kertoilla pentueen kuulumisia. Jatkossakin pentueen juttuja voi seurata kennel Virkamiehen facebook-ryhmässä, jonne pääsee minun kauttani.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Ja pennun odottajille jaksamista, enää parisen viikkoa ja sitten pääsee odottamaan seitsemän viikkoa lisää!

Ultraan ei olla näillä näkymin menossa. Olen työmatkalla koko sen viikon, kun ultralle olisi paras ajankohta ja reissun jälkeen on enää parisen viikkoa röntgeniin. Joten väliin jää. Röntgeniä odotellessa!

Kaikkihan lähtee uroksen valinnasta. Jos yhtään haluaa paneutua asiaan, se ei ole kovinkaan yksinkertainen asia. Ensin pitää päättää, mitä on hakemassa. Mitä ominaisuuksia haluan urokselta, mikä sopisi minun narttuni kanssa yhteen? Kun mielikuva on selkeytynyt omassa päässä, on lisäksi mietittävä, mistä sellaisen uroksen löytää. Entäpä uroksen suku, terveys, sisarukset? Löytyykö taustalta jotain, mikä mahdollisesti estäisi juuri tämän uroksen käytön omalle nartulleni?

Sopivan uroksen löytäminen edellyttää paljon taustayötä ja jatkuvaa tutustumista tarjontaan kokeissa, näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa, mm. treeneissä. Valitettavasti tutkaan osuu vain niitä yksilöitä, joiden kanssa käydään ylipäätään missään. Varmasti jää paljon sellaisia jalostuskelpoisia uroksia tutkan ulkopuolelle, jotka ovat vain kotikoiria. SRY:n uroslista on varsin hyvä tuoda esiin sellaisiakin yksilöitä, jotka eivät ole muodikkaasta suvusta tai muuten paljon esillä.

Kun se sopiva uros löytyy, tottakai siihen pitää tutustua mahdollisimman hyvin. Tai ainakin itseäni kiinnostaa tietää hieman ulkokuorta syvemmälle valitsemani uroksen ominaisuudet. Näissä kahdessa omassa pentueessa, jo syntyneessä ja vasta astutetussa, olen tuntenut uroksen jo aikaisemmasta elämästä ja nähnyt tätä kisakentillä ja myös muuten, esim.kotioloissa tai luonnetestin merkeissä. Varmasti jatkossakin pyrin "katsastamaan" tarjonnan jo ennen päätöksen tekemistä, jos vain kyseessä on kotimainen uros.

Uroksen etsintä alkaa jo ainakin vuotta ennen ajateltua astutusta. Olen tehnyt jalostussuunnitelman, jossa olen miettinyt, mitä haluan ja mihin suuntaan olen menossa. Ajatukset ovat jatkuvasti paria vuotta edellä ja tiedossa on useampi uros tai narttu, joita haluaisin käyttää. Kotisivuille tulee tieto tulevasta pentueesta heti kun asiat on sovittu uroksen omistajan kanssa ja vaadittavat tulokset on saavutettu puolin ja toisin. Yleensä ensimmäiset yhteydenotot tulevatkin noin puokta vuotta ennen suunniteltua astutusta. Sinnikäimmät pennunodottajat odottavat pentuaan melkein vuoden.

Yhteydenottoja alkaa tippumaan tasaisen tahtiin heti kun tieto tulevasta yhdistelmästä on julkaistu kotisivuilla. Kuulostelen ensin, mihin tarkoitukseen pennunkyselijä on pentua hankkimassa. Koska itselläni mielenkiinto on koiran kanssa harrastamisessa, teen myös jalostusvalinnat sen mukaan. En mielelläni myy pentuja täysin kotikoiraksi, koska koen että kasvateistani olisi potkua harrastamiseen. Saan myös tietoa onnistumisestani yhdistelmien suhteen jos koirakot treenaavat ja ehkä jopa saavuttavat tuloksiakin.

On rankka peli arvottaa ja karsia ihmisiä yhteydenottojen perusteella. Pentuja syntyy kuitenkin rajattu määrä ja yhteydenottoja tulee moninkymmenkertaisesti. Sitä kiintyy matkan varrella moniin ihaniin ihmisiin ja toivoo, että pentuja syntyisi sopiva määrä ja juuri oikeaa sukupuolta. Silti tulee vastaan tilanteita, että kuukausien odotuksen jälkeen joutuu sanomaan joillekin ne sanat: "valitettavasti tästä pentueesta minulla ei ole sinulle pentua". Yleensä ihmiset löytävät kyllä sen oman pentunsa muualtakin, mutta itseäni harmittaa koko projektin epäonnistuminen juuri tämän ihmisen kohdalla. Olenkin miettinyt, että tasatilanteessa yhteydenottojärjestys taitaa olla se oikeudenmukaisin tapa tehdä myyntipäätös. Kuka on kauimmin odottanut, hän saakoon pennun.

Astutuksen jälkeen alkaa se varsinainen jännitys. Onnistuiko astutus? Jatkuvaa analysointia uroksen ja nartun köyttäytymisestä astutustilanteessa, nartun juoksupäivien analysointia, progen analysointia, nartun muuttuvan käytöksen analysointia... Epävarmuutta, kunnes nartulle tehdään ultra. Tämän jälkeen on tieto, onko tulossa ylipäätään mitään, ihan vähän vai monta.

Synnytys se varsin jännittävää onkin. Lomat on suunniteltu aloitettavaksi lasketusta ajasta. Entä jos pennut syntyvätkin aikaisemmin? Miten järjestyy työt kun pitäisi olla kotona nartun tukena? Nartun lämpöjä seurataan tiiviisti jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Kun lämmöt tippuvat, alkaa jännittävä vaihe. Muutama vuorokausi mene valvoessa synnytyksen käynnistyessä ja pentujen tilaa valvoessa. Ensimmäiset vuorokaudet sitä valvoo imetysrytmin mukaan, herätys parin tunnein välein tarkistamaan onko kaikki hyvin pentulaatikossa.

Sama huoli jatkuu monta viikkoa, vaikka kaikki olisi hyvin. Nukun pentuhuoneessa noin kolme ensimmäistä viikkoa ja unen laatu on sitä sun tätä koko tämän ajan. Sitä herää pienimpäänkin risahdukseen ja ääneen tarkistamaan ja laskemaan päälukua. Ensimmäisen viikon sitä nukkuu taskulamppu käteen sidottuna, jotta valo olisi käden ulottuvilla heti jos sitä tarvitsee. Ylihuolehtivaisuutta? Kenties, mutta pennut ovat minulle tärkeitä, jokainen niistä. Tottakai emo huolehtii pennuistaan, mutta liian paljon olen kuulut tarinoita emon alle jääneistä pennuista, jotta luottaisin ihan täysin luontoon. Hieman pitää valvoa kun pienokaiset ovat vielä niin pikkuruisia ja hauraita.

Pentujen kehitystä on mukava seurata. Mutta on niistä iso työkin! Ne leikkivät, tutkivat, syövät ja kakkivat ihan uskomattomat määrät. Ja se energia ei lopu koskaan! On todellakin täyspäiväistä työtä yhden pentueen kasvatus, vaikka emokoira hoitaakin suurimman osan työstä pentujen ensimmäiset elinviikot.

Haluan olla pentujen kanssa mahdollisimman suuren osan niiden ensimmäisten elinviikkojen ajan.Tämä tietää ison määrän lomien suunnittelemista pentujen aikaan ja aina se ei ole töiden osalta paras mahdollinen aika pitää lomia. Osa lomarahoista pitää vaihtaa vapaaksi, jotta tämä onnistuisi. Paljon lisiä jää saamatta pentulomien takia. Tappiollista puuhaa jo ihan tämän takia! Plus kaikki pentueen teettämisestä syntyvät välittömät kulut, kuten eläinlääkärimaksut, rekisteröinti ja astutusmaksut, puhumattakaan ruokakuluista, tarvikkeista, ajetuista kilometreistä ynnä muista. Epäilin ennen kasvattajien puheita siitä, kuinka rankkaa ja rahallisesti tappiollista puuhaa jalostus on, en epäile enää. Pentueen kasvattaminen käy kokopäiväisestä työstä. Jo pelkkä siivoaminen vie suuren osan päivästä. Siihen kun lisää yksilöllisen ajan jokaisen pennun kanssa erikseen, ulkoilut, leikkimisen, ruokailut ja muun aktviviteetin, ei juuri omaa aikaa jääkään.

On helpotus, kun pennut lähtevät omiin koteihinsa. Toisaalta, siitä se huoli vasta alkaakin. Myinkö pennun oikeaan kotiin? Saiko juuri tämä ihminen sellaisen koiran kuin oli etsimässä? Ja auta armias jos pennussa ilmenee oireita tai jotain vikaa, sitä miettii päänsä puhki keinoja ja ratkaisuja ja kyseenalaistaa omat valintansa. Tulevat terveystutkimukset jännittävät, luonnetesteistä puhumattakaan. Sitä toivoo parasta ja pelkää pahinta ja mitä jää käteen on ehkä jotain siltä väliltä. Olen varma siitä, että ne rankimmat hetket ovat minulla vielä edessä. Toivottavasti selviän siitä kaikesta ja jaksan tukea kasvattieni omistajia ja silti vielä toteuttaa omaa näkemystäni.

Jokin tässä hommassa kuitenkin viehättää, että sitä tekee. Ehkäpä se on visio rodun tulevaisuudesta tai ajatus siitä, millainen on hyvä rottweiler. Työ koko rodun parhaaksi, minun näkökulmastani.

Perjantai kului majoittuessa ja jutustellessa, lauantai olikin sitten täysi päivä. Lunalla koostui treenit peltojäljestä ja otettiin me tottistakin mielenvirkistämiseksi. Peltojälki meni paremmin kuin edellisenä viikonloppuna. Luna jäljesti suhteellisen tarkasti ja kulmatyöskentely oli parempaa. Muutamissa paikoin pakka sekosi hieman, mutta koira palasi aina kuitenkin hyvään rytmiin. Jäljen päissä odotti pallo tai vinkulelu ja voi sitä riemua! Tottiksessa otettiin perinteiseksi käynyt paikallaanmakuuharjoitus siten, että olin lyhyen matkan päässä koirasta ja kaksi ihmistä potki jalkapalloa meidän välissä. Vaadin Lunalta katsekontaktia ja hyvän pätkän jälkeen vapautin koiran pallolle. Tätä tehtiin kolme kierrosta ja sitten Luna sai tehdä kunniakierroksen yleisön seassa (tämäkin on perinteinen hassunhauskalaisten juttu) ja sitten aarteen kanssa autoon. Oli kiva huomata, että edes tärppipäivät eivät vieneet kaikkia tehoja koiralta, vaan se jaksoi innostua uudelleen ja uudelleen työskentelystä. Iltapäivällä tehtiin tottiksen lisäksi vielä yksi peltojälki, jonka päässä odotti röhkivä possulelu. Tein taas sen virheen, että tein jäljen lopun vastatuuleen ja Lunan jäljestäminen loppui siihen paikkaan kun se sai hajun possusta. Vaadin sitä jäljestämään ja muutaman askeleen se malttoikin tehdä töitä. Onneksi tämä loppupätkä oli ihan vain muutaman askeleen mittainen, niin ei sitten mennyt koko treeni aivan ranttaliksi.

Solilla oli ensin jälkeä ja sitten hakua. Ensimmäinen jälki oli pisin ikinä, arviolta noin 40 askelta. Uutena juttuna jäljellä oli hieman erilainen askelrytmi ja vain yksi nami, sekä lopussa kaarre. Kaarrekin meni tosi hienosti! Ja jälkiä takana vasta kuusi kappaletta! Toinen jälki meni ihan ok, tosin tällä kertaa koira sai jäljestää vapaammin ja myös hieman seilasi jäljellä. Mutta on se vaan lahjakas pikku otus tuon nenänsä kanssa! Hakuun en päässyt mukaan katsomaan, koska olin itse pellolla, mutta kuulemma meni ihan hyvin sekin ja pentu tykkäsi mennä ihmisten luo metsässä.

Lauantai-iltana saunottiin ja grillailtiin, mutta grillin kanssa oli hieman ongelmia. Päädyinkin sitten paistamaan makkarani nuotiolla ja hyvää tuli. Oli mukavaa viettää aikaa Lunan sisarusten omistajien kanssa pitkän tauon jälkeen. Viimeksi ollaan tavattu porukalla joskus viime vuoden keväällä kai. Sovittiinkin alustavasti, että ensi vuoden loppukeväästä voisi olla seuraava miitti.

Sunnuntaina mentiin sekä Solin että Lunan kanssa hakumetsälle. Solille otettiin kaksi kierrosta, ensin tuulilähtöjä. Pentu kyllä haistoi ihmiset, mutta ei omatoimisesti mennyt luokse. Tämän takia sille otettiinkin sitten seuraavalla kierroksella "ajolähtöjä", eli ohjaaja juoksi koiran mukana ja käytettiin hyväksi laumaviettiä. Solilla ei vielä omatoimisesti lähde kovin kauas, mutta toisaalta tänä viikonloppuna olikin vasta toinen kerta hakumetsällä pentutapaamisen jälkeen. Toisella kierroksella jokin ötökkä puri Solia korvalehden sisäpuolelle niin, että viimeisellä maalimiehellä pennun huomio meni uikuttamiseen ja ikävään oloon. Päätettiin harjoitus siihen ja koira pääsi autoon hoitamaan itseään. Korva hieman punoitti, mutta mitään pattia siihen ei noussut, joten treenien jälkeen otettiin vielä autojen luona yksi maalimies niin että pennulle jäi hyvä fiilis treeneistä.

Lunalle tehtiin myös tuulilähtöjä ja yksi valmis. Koiran nenä toimi hyvin, mutta haukku on taantunut aika vaisuksi. Pitäisi tehdä ihan erillisiä haukutusharjoituksia, että saataisiin haukku taas kulkemaan. Lunalla on ollut ihan hyvä haukkuilmaisu, muta pitkä tauko lienee vaikuttanut tähän.

Kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu ja kivaa oli nähdä myös Solin veljeä Edua tositoimissa. Edusta on kuoriutumassa oikein täpäkkä pieni hakukoira!

Loman päätteeksi olikin oikein koirapainoitteinen viikonloppu. Lauantaina osallistuimme Lunan kanssa Mikkelin kansainväliseen näyttelyyn, jossa tuomarina toimi Maret Kärdi. Tiesin tuomarin tiukaksi arvosteluissaan, joten en odottanut isompaa menestystä. Luna on sen tyyppinen narttu, että pärjää osalla tuomareista, mutta osa taas ei tykkää ollenkaan. Tästä näyttelystä saatiin arvosana H (hyvä). Arvostelun voi lukea kotisivuilta, ihan oikeita asioita siinä mainitaan Lunan ulkomuodosta. Näyttelystä jäi kuitenkin mukava fiilis, sillä koira käyttäytyi hyvin ja sai ihan kivan maininnan oikeanlaisesta karvapeitteestä ja hyvästä lihaksistosta. Palautuminen pentujen jälkeen on siis sujunut hyvin, vaikka kuntoa saisi tulla vielä lisää.

Sunnuntaina osallistuimme Solin ja Lunan kanssa Kirsi Suomen peltojälkipäivään, jonka tulot menivät lyhentämättömänä Kirsin matkakassaan rottweilerien MM-kisoihin. Päivä oli erittäin helteinen ja todella koetteli koirien voimia ja motivaatiota.

Lunalle tehtiin kaksi jälkeä. Ensimmäisessä oli kaksi kulmaa ja jäljen lopussa pallo. Jätin jäljelle tyhjiä jonkun verran. Pituutta jäljellä oli noin 200 askelta. Lunalla oli into korkealla jäljelle mentäessä ja ensimmäinen suora sujui ihan hyvin myötätuuleen. Kulma meni ok, sitten sivutuuleen alkoi ongelmat ja hutilointi. Toinen kulma oli aika kauhea ja viimeinen suora vastatuuleen oli yhtä taistelua. Luna sai hajun jäljen päässä odottavasta pallosta ja kuono nousi vähän väliä ylös. No, vaatimalla sain koiran jäljestämään edes joten kuten ja saatiin jälki päätökseen. Jäi hieman ikävä fiilis tästä suorituksesta, Luna ei esittänyt parastaan, ei ollenkaan.

Toinen jälki oli lyhyt, vain noin 50 askelta. Jäljen päässä odotti kumikana. Ensimmäinen suora meni sivutuuleen ja kulman jälkeen toinen suora myötätuuleen. Tämä jälki sujui normaaliin tapaan hyvin ja koira jäljesti tarkkaan lähes joka askeleen, ihan kumikanalle saakka. Kulmassa oli hieman tarkistelua, mutta koira selvitti sen itsenäisesti. Tähän oli hyvä lopettaa treenit. Jatkossa täytyy olla tarkempi ja pitää osata vaatia koiralta oikeita suorituksia, se kyllä kestää sen.

Solille tehtiin kaksi kahden jäljen settiä. Jälkien pituus oli noin 20-40 askelta. Ensimmäinen setti meni hyvin, koira hoksasi nopeasti mitä siltä vaaditaan, mutta innoissaan jätti toisinaan askelia väliin. Nämä jäljet olivat pellolla. Toinen setti tehtiin nurmikolle ja se olikin parempi juttu, sillä pohja oli tiheämpi ja namit sai siihen paremmin piiloon. Soli löysi jo hyvän rytmin ja sopivan tahdin jäljestyksessä. Pentu jaksoi keskittyä todella hyvin ja Kirsi totesikin, että "vaarallisen hyvä" pentu. Vaarallinen sen takia, että takapakkia tulee tulevaisuudessa ihan varmasti. Se kuuluu vain oppimiseen, joten täytyy ottaa nyt kaikki irti tästä vaiheesta.

Tuli kyllä ylpeä olo Solista ja sen työskentelystä. Pentu on mukavan rauhallinen luonteeltaan, mutta syttyy toimintaan tarvittaessa hyvin nopeasti ja osaa keskittyä vaikka ympärillä olisi häiriöitä. Todella lupaavan oloinen pentu! Odotan innolla, mitä siitä kasvaa aikanaan.

Tavoitteet tälle vuodelle taitavat Lunan osalta huveta entisestään. Käsillä oleva remontti vie niin paljon aikaa ja energiaa, ettei suunnitelmallinen treenaaminen vain ole mahdollista. Lisäksi itselläni on motivaatio täysin hukassa. Asia, jota en olisi uskonut mahdolliseksi vielä viime vuonna. Näin se vain on, että joskus elämäntilanne vain vaatii hieman hölläämistä oman kunnianhimon suhteen ja se on vain kestettävä. Hieman jäytää takaraivossa se seikka, että mieluusti näkisin Lunalla tuloksia pk-puolelta ennen mahdollista seuraavaa pentuetta. Pidän melkeinpä kunnia-asianani sitä, että omilla jalostukseen käyttämilläni nartuilla tulee myös kisata harrastamisen lisäksi. Kuinka voin liputtaa koiraharrastuksen puolesta, jos minulla ei ole itselläni näyttöjä asiasta? Eihän tulokset tietenkään taio hyviä jalostusyksilöitä, mutta kyse onkin periaatteesta. Tämän asian kanssa olen painiskellut ja pikku hiljaa hyväksynyt tämän motivaation puutteen olemassaolon. Ehkäpä sitten ensi vuonna, kun muu elämä antaa myöten?