Tässä on kertomus projektista koskien pentueen teettämistä. Aikamoisen kokonaisvaltainen kokemus, sen voin sanoa!

Kaikkihan lähtee uroksen valinnasta. Jos yhtään haluaa paneutua asiaan, se ei ole kovinkaan yksinkertainen asia. Ensin pitää päättää, mitä on hakemassa. Mitä ominaisuuksia haluan urokselta, mikä sopisi minun narttuni kanssa yhteen? Kun mielikuva on selkeytynyt omassa päässä, on lisäksi mietittävä, mistä sellaisen uroksen löytää. Entäpä uroksen suku, terveys, sisarukset? Löytyykö taustalta jotain, mikä mahdollisesti estäisi juuri tämän uroksen käytön omalle nartulleni?

Sopivan uroksen löytäminen edellyttää paljon taustayötä ja jatkuvaa tutustumista tarjontaan kokeissa, näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa, mm. treeneissä. Valitettavasti tutkaan osuu vain niitä yksilöitä, joiden kanssa käydään ylipäätään missään. Varmasti jää paljon sellaisia jalostuskelpoisia uroksia tutkan ulkopuolelle, jotka ovat vain kotikoiria. SRY:n uroslista on varsin hyvä tuoda esiin sellaisiakin yksilöitä, jotka eivät ole muodikkaasta suvusta tai muuten paljon esillä.

Kun se sopiva uros löytyy, tottakai siihen pitää tutustua mahdollisimman hyvin. Tai ainakin itseäni kiinnostaa tietää hieman ulkokuorta syvemmälle valitsemani uroksen ominaisuudet. Näissä kahdessa omassa pentueessa, jo syntyneessä ja vasta astutetussa, olen tuntenut uroksen jo aikaisemmasta elämästä ja nähnyt tätä kisakentillä ja myös muuten, esim.kotioloissa tai luonnetestin merkeissä. Varmasti jatkossakin pyrin "katsastamaan" tarjonnan jo ennen päätöksen tekemistä, jos vain kyseessä on kotimainen uros.

Uroksen etsintä alkaa jo ainakin vuotta ennen ajateltua astutusta. Olen tehnyt jalostussuunnitelman, jossa olen miettinyt, mitä haluan ja mihin suuntaan olen menossa. Ajatukset ovat jatkuvasti paria vuotta edellä ja tiedossa on useampi uros tai narttu, joita haluaisin käyttää. Kotisivuille tulee tieto tulevasta pentueesta heti kun asiat on sovittu uroksen omistajan kanssa ja vaadittavat tulokset on saavutettu puolin ja toisin. Yleensä ensimmäiset yhteydenotot tulevatkin noin puokta vuotta ennen suunniteltua astutusta. Sinnikäimmät pennunodottajat odottavat pentuaan melkein vuoden.

Yhteydenottoja alkaa tippumaan tasaisen tahtiin heti kun tieto tulevasta yhdistelmästä on julkaistu kotisivuilla. Kuulostelen ensin, mihin tarkoitukseen pennunkyselijä on pentua hankkimassa. Koska itselläni mielenkiinto on koiran kanssa harrastamisessa, teen myös jalostusvalinnat sen mukaan. En mielelläni myy pentuja täysin kotikoiraksi, koska koen että kasvateistani olisi potkua harrastamiseen. Saan myös tietoa onnistumisestani yhdistelmien suhteen jos koirakot treenaavat ja ehkä jopa saavuttavat tuloksiakin.

On rankka peli arvottaa ja karsia ihmisiä yhteydenottojen perusteella. Pentuja syntyy kuitenkin rajattu määrä ja yhteydenottoja tulee moninkymmenkertaisesti. Sitä kiintyy matkan varrella moniin ihaniin ihmisiin ja toivoo, että pentuja syntyisi sopiva määrä ja juuri oikeaa sukupuolta. Silti tulee vastaan tilanteita, että kuukausien odotuksen jälkeen joutuu sanomaan joillekin ne sanat: "valitettavasti tästä pentueesta minulla ei ole sinulle pentua". Yleensä ihmiset löytävät kyllä sen oman pentunsa muualtakin, mutta itseäni harmittaa koko projektin epäonnistuminen juuri tämän ihmisen kohdalla. Olenkin miettinyt, että tasatilanteessa yhteydenottojärjestys taitaa olla se oikeudenmukaisin tapa tehdä myyntipäätös. Kuka on kauimmin odottanut, hän saakoon pennun.

Astutuksen jälkeen alkaa se varsinainen jännitys. Onnistuiko astutus? Jatkuvaa analysointia uroksen ja nartun köyttäytymisestä astutustilanteessa, nartun juoksupäivien analysointia, progen analysointia, nartun muuttuvan käytöksen analysointia... Epävarmuutta, kunnes nartulle tehdään ultra. Tämän jälkeen on tieto, onko tulossa ylipäätään mitään, ihan vähän vai monta.

Synnytys se varsin jännittävää onkin. Lomat on suunniteltu aloitettavaksi lasketusta ajasta. Entä jos pennut syntyvätkin aikaisemmin? Miten järjestyy työt kun pitäisi olla kotona nartun tukena? Nartun lämpöjä seurataan tiiviisti jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Kun lämmöt tippuvat, alkaa jännittävä vaihe. Muutama vuorokausi mene valvoessa synnytyksen käynnistyessä ja pentujen tilaa valvoessa. Ensimmäiset vuorokaudet sitä valvoo imetysrytmin mukaan, herätys parin tunnein välein tarkistamaan onko kaikki hyvin pentulaatikossa.

Sama huoli jatkuu monta viikkoa, vaikka kaikki olisi hyvin. Nukun pentuhuoneessa noin kolme ensimmäistä viikkoa ja unen laatu on sitä sun tätä koko tämän ajan. Sitä herää pienimpäänkin risahdukseen ja ääneen tarkistamaan ja laskemaan päälukua. Ensimmäisen viikon sitä nukkuu taskulamppu käteen sidottuna, jotta valo olisi käden ulottuvilla heti jos sitä tarvitsee. Ylihuolehtivaisuutta? Kenties, mutta pennut ovat minulle tärkeitä, jokainen niistä. Tottakai emo huolehtii pennuistaan, mutta liian paljon olen kuulut tarinoita emon alle jääneistä pennuista, jotta luottaisin ihan täysin luontoon. Hieman pitää valvoa kun pienokaiset ovat vielä niin pikkuruisia ja hauraita.

Pentujen kehitystä on mukava seurata. Mutta on niistä iso työkin! Ne leikkivät, tutkivat, syövät ja kakkivat ihan uskomattomat määrät. Ja se energia ei lopu koskaan! On todellakin täyspäiväistä työtä yhden pentueen kasvatus, vaikka emokoira hoitaakin suurimman osan työstä pentujen ensimmäiset elinviikot.

Haluan olla pentujen kanssa mahdollisimman suuren osan niiden ensimmäisten elinviikkojen ajan.Tämä tietää ison määrän lomien suunnittelemista pentujen aikaan ja aina se ei ole töiden osalta paras mahdollinen aika pitää lomia. Osa lomarahoista pitää vaihtaa vapaaksi, jotta tämä onnistuisi. Paljon lisiä jää saamatta pentulomien takia. Tappiollista puuhaa jo ihan tämän takia! Plus kaikki pentueen teettämisestä syntyvät välittömät kulut, kuten eläinlääkärimaksut, rekisteröinti ja astutusmaksut, puhumattakaan ruokakuluista, tarvikkeista, ajetuista kilometreistä ynnä muista. Epäilin ennen kasvattajien puheita siitä, kuinka rankkaa ja rahallisesti tappiollista puuhaa jalostus on, en epäile enää. Pentueen kasvattaminen käy kokopäiväisestä työstä. Jo pelkkä siivoaminen vie suuren osan päivästä. Siihen kun lisää yksilöllisen ajan jokaisen pennun kanssa erikseen, ulkoilut, leikkimisen, ruokailut ja muun aktviviteetin, ei juuri omaa aikaa jääkään.

On helpotus, kun pennut lähtevät omiin koteihinsa. Toisaalta, siitä se huoli vasta alkaakin. Myinkö pennun oikeaan kotiin? Saiko juuri tämä ihminen sellaisen koiran kuin oli etsimässä? Ja auta armias jos pennussa ilmenee oireita tai jotain vikaa, sitä miettii päänsä puhki keinoja ja ratkaisuja ja kyseenalaistaa omat valintansa. Tulevat terveystutkimukset jännittävät, luonnetesteistä puhumattakaan. Sitä toivoo parasta ja pelkää pahinta ja mitä jää käteen on ehkä jotain siltä väliltä. Olen varma siitä, että ne rankimmat hetket ovat minulla vielä edessä. Toivottavasti selviän siitä kaikesta ja jaksan tukea kasvattieni omistajia ja silti vielä toteuttaa omaa näkemystäni.

Jokin tässä hommassa kuitenkin viehättää, että sitä tekee. Ehkäpä se on visio rodun tulevaisuudesta tai ajatus siitä, millainen on hyvä rottweiler. Työ koko rodun parhaaksi, minun näkökulmastani.